Pyynnöstä kirjoitan isoisämme Yrjö Pekanpojan moninaisista elämänvaiheista.
Isoisämme Yrjö Pekanpoika (1844-1932) kertoili lapsilleen elämänsä tarinoita loikoillessaan tuvan sängyssä.
Kahdeksan vuotiaana Ukko oli lähtenyt laukku-ryssän mukana Venäjälle paimeneksi. Samassa paikssa Yrjö viihtyi kymmenen vuoden ajan mihin laukku ryssä oli hänet jättänyt.
Paimennettavakseen Pekanpoika sai kokokylän karjan lähes kaksisataa lehmää. Kukin vuorollaan talot antoivat paimenelle eväät.
Illalla oli liedellä isopata kaalisoppaa ja pöydällä ruisleipää jota kaikki söivät. Pojalla oli mukana paimenessa kaksi koiraa, jotka karkottivat karhut ja sudet. Kylä sijaitsi Moskovan ja Novgorodin puolivälissä. Joka syksy hän käveli Matikkalaan keväälllä takaisin paikkaansa kahden kuukauden kävelymatka siitä sitten kertyi. Samoissa taloissa poika yöpyi ja tuli tutuksi kylien asukkaiden kanssa. Paimennettuaan kylänkarjaa kymmen- vuoden ajan hän ilmoitti nyt olevansa viimeisen kauden heidän paimenenaan. Isännät korottivat palkkaa ja pyysivät jäämään Yrjöä ympärivuotiseksi rengiksi. Ukko ei suostunut. Syksyllä hän lähti kylästä viimeisen kerran. Jatkan lähitulevaisuudessa.
Kirvun Ukko
Jatkoa: Nuorukainen yöpyi tutussa talossa, isäntä ja emäntä olivat iäkkäitä ja sanoivat: luopuvansa maanviljelyksestä. Yrjö osti heiltä hevosen. Lähtöhetkellä emäntä ehdotti miehelleen, että annettaisiin nuorellemiehelle kärrit ja valjaat kaupantekijäisiksi.
Pietariin ajaessaan, hän päätti ostaa loppurahoillaan jauhokuorman. Kotiin palattuaan Yrjö lähti Hauhialaan Paapan kauppaan myymään jauhot.
Kauppias Paapa ja Yrjö Kopra tekivätsopimuksen, että kauppias ostaa kaikki jauhot mitä liikekumppani suinkin ehtii Pieterista kuljettamaan. Kahdella hevosella Yrjö sitten kuljetti useitavuosia jauhokuormia ja muutakin kauppatavaraa mitä kauppias häneltä tilasi tuotavaksi.
Rahdinajon lopetettuaan hän osti ansioillaan äitinsä ja sisartensa osuudet Pekkolan talosta. Yrjö Kopra viljeli maitaan kunnes luovutti ne pojilleen Jussi ja Matti Kopralle. He puolestaan lunastivat muut sisarusten osuudet tilalta.
Ukko oli utala käräjillä kävijä jos ei omissa asioissaan niin, sitten vieraiden. Hän hoiti muiden pikkuriitoja, ja myöskin lainhuudatuksia.
Ukon elämä vieri siinä kauniin Helisevän- järven rannalla lapsilauman kasvua seuratessa. Usein hän muistutti lukeneensa Raamatun useita kertoja kannesta kanteen, muistaen vanhanakin ulkoa hyvin monta kohtaa lukemastaan.
Radiota talossa ei ollut, siksi hän kävi Jääskeläisellä joka pyhä kuuntelemassa jumalanpalveluksen. Jääskeläisen miniä oli kerran sanonut Ukolle, että Taivaan Isä on mahtanut unohtaa tämän kun olet jo noinkin vanha. Jumala ei ole häntä unohtanut: vastasi ukko, mutta kun minä rupean kuolemaan kutsun naapurit jäähyväisille.
Sunnuntaiaamuna 7.5.1932 sanoi Ukko miniälleen: "Määppäs Liisa pyytämään järven-taus naapurit meil, tänä päivän mie taian kuolla". Navettatyöt jäivät Liisalta sinä aamuna kesken, hänen lähtiessä kutsumaan naapureita, jotka hyvin hilpeällä- mielellä artvelivat, että nytkö se Ukko sitten lähtee. Naapurit olivat hyviä laulumiehiä ja naisia, he lauloivat Ukolle hänen toivomiaan virsiä. Sitten Ukko sanoi:"Kuunnelkaahan ko mie luven teil virrevärssyn, ". Ukko luki:"Niin pitkä ei pävämme konsana lie, ettei tulis iltakin sille, työ maallinen loppuvi kerran ja taivaaseen aukeepi ovi."
Kaisa täti keitti kahvit ja naapurit lauloivat kahvinjuonnin lomassa. Ukko pyysi pojanpoikaansa Einoa viemään hänet ulos rappussille, sinne Eino hänet kantoi. Hetken silmäiltyään edessään olevaa maisemaa yli vijelysten Helisevän järvelle, Ukko oli nostanut kätensä järvelle päin pyytäen sitten Einoa viemään hänet tuppaan. Pojanpojan laittaessa peittoa päälle, Ukko huokaisi syvään ja siirtyi iäisyyteen. Silloin kaikkia läsnäolleita valtasi suuri hämmästys, ja ilmeet tulivat vakaviksi.
Imeissään ja hyvin vakavina kaikki siirtyivät nyt sängyn viereen laulamaan Ukon äsken lukemaa virttä.
Seuraavana sunnutaina hänet haudattiin. Rovasti Sarvilinnan osoitti hänelle kiitoksen sanoja muistuttaen, että tämä vanhus tiesi kuolinpäivänsä ja oli pyytänyt naapurit sänkynsä vierelle jäähyväisille.
Sukukirjassa on valokuva hänestä joka otettiin Ukon mentyä Revonhännän kolminaisuus juhliin v-1927. Valokuvaaja kysyi saako hän ottaa kuvan. Ukko kieltäytyi."Kun ei ole rahhaa. Kuvaaja sanoi: "ottavansa kuvan ilman maksua". Ukko suostui, kuva tuli postissa muutaman viikon kuluttua.
Jatkuu.
KIRVUN UKKO
Pekkolassa sukupolvet vaihtuivat
Juho Kopralla oli neitokainen Siirlahdessa, Liisa Kalenius. Nuorten seurustelun tuloksena Liisa synnytti pulskan poikalapsen, hänet kastettiin Joeliksi. Nuori äiti odotteli vanhempiensa luona, että Jussi tulisi hakemaan hänet ja poikansa Pekkolaan.
Pekkolan isäntää ei vain kuulunut. Silloin naapurin emäntä sanoi Liisalle: " Mie lähe nyt Karvassalmel kauppaa. Paaha tavaroitas nyyttii ni käyvää samal Pekkolas kuulemas mitä Jussi sannoo pojastaa." Naiset lähtivät soutelemaan hiljalleen kauniina kesäpäivänä. Heidän tultua Siirlahdesta Aatsalmeen, he näkivät pekkolaisten olevan Vanhansijan pellolla heinänteossa. Vene soudettiin rantaan, naapurin emäntä kantoi Joelin isänsä eteen sanoen: "Täs o siu poikais." Jussi otti Joelin syliinsä. "Onha mie aatelt tulla teitä kassomaa, mää sie Kais-tät kohvikeittoo myö tullaa peräs."
Häät vietettiin syksyllä näin alkoi Jussin ja Liisan yhteinen elämäntaival jota kesti yli viisikymmentä vuotta. Sinä aikana Joel sai seitsemän sisarusta itselleen.
Jatkuu
"Pyynnöstä kirjoitan (...)"
Selvennykseksi kirjoitan että koko "Kirvun Ukko" otsikon alla olevan tekstin on nimimerkki "esko" käytännössä sanasta sanaan lainannut kirjasta "Helisevän rantojen kyläkunnat Kirvussa" (Matikkalan kirjatoimikunta, 2002, ISBN 952-91-5802-5) kappaleista "Kirvun Ukko" sekä "Sukupolvet vaihtuvat Pekkolassa". Kappaleista, jotka isoäitini Hilkka Mynttinen o.s. Kopra on omakätisesti kirjoittanut kyseessä olevan kirjan toimituskunnan pyynnöstä ja omien muistojensa perusteella lapsuudestaan, omasta isoisästään Yrjö Koprasta ja hänen kertomastaan.
- Lauri Samuel Lounento
email: largon ät wippies piste com